— Annahan minullekin tuo outo sanansaattaja! sanoin ja yritin nykäistä lehteä käteeni.
— Kaikkea lasten mieli tekee, sanoi hän eikä antanut.
— Anna vain.
— Enpä anna, sanoi hän nauraen.
Se rohkaisi minua ja minä kiskaisin lehden äkkiä hänen kädestään. Silloin näin hänen silmissään saman ilmeen kuin sen kellastuneen paperin päivänä, ja rautainen koura tarttui hartiaani, painoi tuolille ja otti lehden. Samassa minäkin ponnahdin ylös. Seisoimme silmä silmässä hetken.
— Selitä! huusin rajusti.
— Olet utelias kuin kaikki akat! sanoi hän pilkallisesti ja meni huoneesta.
Minä sulkeuduin pihanpuoleiseen komeroomme, vein hänen vuoteensa toiseen huoneeseen, emmekä kahteen päivään nähneet toisiamme. Kolmantena yönä hän mursi lukon ja minä nousin ja pukeuduin. Menin keittiöön ja istuin siellä aamuun asti.
— Missä olit yöllä? kysyi hän aamulla.
— Olin keittiössä. Sinä pakotat minut turvautumaan palvelijaan!