— Täällä on oikein kodin tuoksu, hajahtaa hiukan sikaarille. Onko hän tuolla toisessa huoneessa?
— Eeli lähti aamulla kauppamatkoille. Hän on välittäjä.
— Sinulla on suuri ja kaunis matto.
Helga nauroi: — Eikö ole? Sen minä hiljan ostin ja suututin Eelin, kun en ostanut häneltä.
— Kummallistahan se olikin.
— Sekö seteli sinua niin harmittaa? sanoin minä. Olisitpa silloin nähnyt Eelin. Hän otti setelin taskustaan, repi sen palasiksi ja sanoi murhaavasti: — Luuletko minua itaraksi! Murut hän heitti uuniin. Minä olisin sillä hetkellä tahtonut repiä maton palasiksi, mutta se oli liian vahva. Kun Eeli oli mennyt, otin setelin kappaleet uunista ja vein pankkiin. Sain ehjän rahan ja pistin sen salavihkaa Eelin lompakkoon aamulla, ennenkuin hän matkusti.
Helga nauroi makeasti.
— Luuletko, ettei hän arvaa?
— Kyllä hän saa arvailla ja jauhattaa sitä ajatuksissaan aina loppumattomiin. Se ei mahdu mihinkään tiliin, sillä se on mennyt eikä mistään tullut.
— Onko hän niin tarkka tilimies?