— Taisi olla kova höyry päällä, sanoi Helga.
— Oli. Siitä pitäis puhua. Makasiinimies olin. Inspehtoori oli papin poika ja minä sen torpparin. Yhdessä kasvettiin. Niin että inspehtoori sitten toimitti sen paikankin. Oltiin kuin veljet. Olisin mennyt vaikka kasakan takkiin sen puolesta. Kun se sitten kerran sanoi, että tarvitsi rahaa, muuten — voinhan sen sanoa ja täytyy — muuten joutuisi…
Mies kaiketi selitti liikkeillä, sillä Helga huudahti:
— Vankeuteen!
— Niin, sanoi mies, — oli kirjottanut vääriä papereita.
— Entä te?
— Minä tein, mitä hän pyysi. Malttakaa — tää yskä — se ahdistaa — tyynyä ylös — kiitos! Helpottaa. Se oli kuin veli, kuin minä itse… Mitäs minun piti kertoa?
Tuli hetken hiljaisuus.
— Piti ottaa rahaa, kuulin miehen sanovan käheästi — rahaa sinä iltana kirjeestä. Konttorissa oli nuori harjottelija. Se pani rahat pöytälaatikkoon, ei osannut avata kassakaappia. Inspehtoorin täytyi lähteä junalla, juuri kun rahat olivat tulleet. Ei voinutkaan jäädä konttoriin, kun rahat piti… Se kävi helposti. Poika oli jättänyt laatikon lukitsematta ja käveli itse sillalla.
— Eikö saatu selville? kysyi Helga jännittyneenä.