Sillan vartalo jäykistyi ja kevyellä nykäyksellä hän irroitti itsensä miehensä syleilystä.
— Tiedäthän sinä, että tanssi on minun erikoisalani. Olen käynyt senkin seitsemät opit ja kurssit. Missä minä täällä tanssisin, mokomassa sopessa!
Aimo kääntyi akkunaan peittääkseen sitä tuskallista kiihtymystä, joka hänet aina valtasi, kun Silla puhui tanssistaan. Olihan se viatonta, mutta nyt hänen täytyi muuttua vakavaksi — ei käynyt muuten päinsä, voisihan se houkutella, ties mihin.
— Nyt sinä taas nökötät! sanoi Silla lapsellisesti. — Otetaan auki mattokäärö. Se suuri persialainen tulee tähän peilin eteen keskilattialle ja ulottuu kummankin sängyn kohdalle. Saatpa nähdä, kuinka sen vaalea kirjavuus tekee huoneen iloiseksi.
Silla innostui tavarain purkamisesta, heitteli niitä pinottain lattialle, pöydille, sohville, sekaisin nuotteja, kirjoja, harsoja, pitsejä, liinoja, verhoja, porsliineja, maljakoita, joita hän oli suurella vaivalla keräillyt maailman kaupungeista, ihania veistokuvia pienoiskoossa, toalettiesineitä, hajuvesipulloja, hemmotellun ja hienon naisen tuhansiin tarpeisiin varattuja suloisia, pieniä, salaperäisiä ja kalliita esineitä.
Äkkiä hän heitti kaikki katsellen avuttomana ympärilleen.
— Kuule, Aimo, minne nämä nyt saan kaikki mahtumaan? Mamman järjestys ei sittenkään sovi. Täytyy saada enemmän hyllyjä ja patsaita ja koloja ja laatikoita. Minne minä laitan kaikki pukuni ja helyni ja toalettikapineet?
Vastausta odottamatta hän juoksi saliin ja huusi:
— Aimo, tulehan muuttamaan huonekaluja uuteen uskoon. Eihän mamma voinut tietää, mitä minä tuon mukanani.
Niin nosteltiin ja sommiteltiin moneen kertaan myöhään yöhön, kunnes palvelija tuli yöjunalta tuoden uutta soviteltavaa.