Pääni kävi aivan tyhjäksi ja koneellisesti puin ylleni ja menin suoraan hänen asuntoonsa.
Eteisen ovi oli auki ja Helga tuli äitinsä puolelta minua vastaan. Hän oli vanhentunut, astui väsyneesti alakuloisuuden ja voimattomuuden painostamana, katseessa jotakin murtunutta ja säikähtynyttä.
— Kiitos, että tulit, sanoi hän ja vei minut huoneeseensa, sulki ovet ja istui rinnalleni sohvaan, pujotti sormensa käteeni ja istui vaiti tuijottaen eteensä.
— Kaikki on lopussa, sanoi hän.
— Miehesi seurasi sinua sairaan luo.
— Sinä tiedät sen!
— Minä näin teidän kummankin astuvan sisään samasta ovesta.
— Niin kai piti tapahtua. Häneltä en minä voinut salata mitään, en salaisia ajatuksianikaan.
— Tunsivatko he toisensa.
— Tunsivat. He vain katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät. Eeli ei näyttänyt hämmästystään.