He astuivat Uuraan huoneeseen. Siellä oli äiti jo kynnyksellä poikaansa vastassa kuultuaan keskustelun.
— Anja on päässyt rauhaan, — sanoi hän katsomatta Uuraaseen.
Tämä ei näyttänyt tajuavan uutisen vakavuutta, katsoi vain heihin kysyvänä ja hämmästyneenä.
— Kuollutko, nuori, terve tyttö, oliko hän sairas?
— Oli ja ei, kuinka sen käsittää, — selitti äiti vältellen.
— Puhukaa nyt selvään! — huudahti Uuras maltittomana.
— Niin selvään kuin tässä voi mitään puhua. Hän oli kuolemansairas kenenkään tietämättä. Nyt on enää myöhäistä päivitellä. Me olemme kaikki olleet ymmärtämättömiä, — sanoi äiti.
Uuras näytti tyyneltä. Vain äiti ymmärsi hänen katseestaan, kuinka sanoma oli koskenut. Hän jätti naiset ja poistui jälleen kotoa.
— Kertokaa nyt, äiti, kuinka kaikki on tapahtunut, minusta tuntuu — —
— Anja oli niin terve lapsi kuin kukaan voi olla, jos onni olisi häntä suosinut — —