— Taikka erota tykkänään! — sanoi Uuras kääntyen äkkiä kantapäillään.
— Sinä olet aivan mahdoton tänä iltana. Ei, hyvästi nyt, muuten menetän haluni mennä juhlaan. Hyvää yötä — unohda harmit. Tänään minä juhlin. Oletko varmasti päättänyt? Ehkä kuitenkin tulet mukaan.
— Ei minua haluta. Se on jonninjoutavaa!
— Minä kun tätä pukua tilatessani otin lukuun juuri sinun makusi! Katsos, kaulallani on nyt ensi kerran peite, vaikka vain harsoa. En ole koskaan ennen juhlapukuun teettänyt korkeaa kaulusta. Se on niin kömpelöä. Hyvää yötä, — sanoi Leena viipyen hetkisen salin ovella.
Uuras vain nyökkäsi ja jäi istumaan pöydän ääreen. Hetken kuluttua tuli Eliisa pienestä työhuoneestaan papereita kädessään.
— Tässä on työlista, huomenna on palkanmaksu tehdasrakennuksella, — sanoi hän laskien paperit pöydälle.
Uuras oli omissa ajatuksissaan, kunnes äkkiä nousi ja asteli jälleen lattialla peukalot liivien hihanrei'issä.
— Palkanmaksu — niin on, ja ehkä he lopettavat työn! — sanoi hän katsoen Eliisaan. — He sanovat minua kovaksi, kaikki täällä, varsinkin työväki. Olenko minä ollut sinullekin kova, pikku Eliisa?
— Ette suinkaan, minähän tahdon tehdä työtä.
— Niin, muuta ei olekaan olemassa kuin työtä — — meikäläisiä varten. Mutta entä jos onkin tehnyt työtä väärällä tavalla ja turhaan, jos senvuoksi kaikki menee myttyyn ja lopuksi tulee vararikko? Huh, hiiteen kaikki mietteet!