— Minä olen aina yksin, en ymmärrä muita ihmisiä enkä jaksa kauaa pitää heille seuraa. Kun näen mitä he ovat, niin heitän.
— Minäkin olen yksin.
— Niin, sinä et ole kuin muut tytöt. Osaatko edes tanssia?
— Minä tanssin väliin yksin.
— Minkä vuoksi yksin?
— Kun menen tanssiaisiin, ei kukaan minua tanssita.
— Hm, sinulla ei ole ollut aikaa hankkia tuttavuuksia, ja kun olet köyhä, ei sinua myöskään tavoitella.
— Kyllä he kaikki minut tuntevat ja juttelevat kanssani.
— Annahan kun katson sinua, mikä sitten on syynä! — Uuras otti hänen kätensä kuin piloillaan. — Niin, lapsukainen, silmissäsi on suuri ajatusten maailma, salaperäinen onnenkaipuu. Katseesi syvyys peloittaa. Tyhjät ihmiset sitä säikähtävät. He tuntevat oman köyhyytensä sinun rinnallasi. Varo itseäsi, he vihaavat sinua!
— Ja minä kaipaan ihmisiä, kaipaan kiihkeästi onnea ja huumausta. Kaipuu tekee minut toisinaan aivan sairaaksi. Ja kun en voi ketään saada ymmärtämään — kaipaan erämaahan!