— Puhu peittelemättä, sitä minä sinulta hartaasti pyydän.
— No niin, tapahtukoon tahtosi. Huomaan kyllä itsekin, ettei tämä elämä pitkän päälle voi jatkua näin. Olen ajatellut jättää kaupungin ja asettua tykkänään maalle.
Leena-rouva tuijotti mieheensä kysyvänä ja hämmästyneenä.
— Niin, sinä tietysti jäät kaupunkiin. Minä tahtoisin muuten kysyä sinulta, oletko voinut tyytyä tähän puolinaiseen elämäämme?
— Puolinaiseen? En ole tuntenut mitään puuttuvan, — vastasi Leena tekeytyen aivan levolliseksi.
— Niin, jos olet voinut viihtyä, niin eihän muutos sitten olekaan varsin suuri, — sanoi Uuras, hänkin pysytellen rauhallisena. — Minä tahtoisin sopia kanssasi erosta tyynesti ja vakavasti. Kävisi pitkäksi selitellä kaikkia syitä, sanon vain kerta kaikkiaan, että kaipaan yksinäisyyteen ja uuteen toimintaan.
— Tahdotko siis minusta eroon! Sitä eroako sinä oikeastaan tarkoitat?
— Avioeroa.
— Hyvä jumala, kuinka sellainen ajatus on voinut sinussa herätä?
— Se on vain seuraus siitä, että minussa on niin kova halu päästä uuteen elämään. Väsymykseni on sitä laatua, ettei se siedä entistä.