Mutta sitten hänen tarmonsa palasi ja säkenöivä viha täytti mielen.
Nyt hän ei olisi voinut olla astumatta miehensä eteen.
Hän kulki raskain askelin lattian poikki, ja Uuras kääntyi häntä kohti.
— Totta totisesti sinussa on sutta enemmän kuin luulinkaan! — puhui Leena painostaen joka sanaa ja hiukan kangertaen, sillä suutuksissaan hänen oli aina vaikea puhua selvästi.
— Pitäisikö minun tässä lampaana määkiä?
Uuraskin oli valmis taisteluun tuntien helpotusta saadessaan purkaa pettymystään Eliisan tavoittelussa, sillä hänelle oli äkkiä selvinnyt tytön vastahakoisuus.
— Oletko sinä todella unohtanut sen vanhan jutun? Eikö se uhri koskaan muistu mieleesi?
— Taivaan nimessä, mitä sinä tarkoitat?
— Anjaa! — vastasi Leena painavasti.
— Vai nyt sinä sitä muistutat minulle, vaikka et ole koskaan ennen tahtonut asiaan kajota, et sinä, ei äiti, ei kukaan!
— Tiedätkö miksi? — huusi Leena hengittäen raskaasti ja purkaen sanat työntämällä esille. — Sinä olet lyhentänyt sen lapsen elämän, eikä sellaista saa uudistaa!