— Tapasin jo aamulla Uuraan, ja hän puhui sinusta — — se mies ei osaa pitää naamaria!
— Mikä sinun on? — kysyi Eliisa ihmeissään. — Olethan aivan suunniltasi!
— Herra Uuras — — —!
— Älä sano mitään, jos se on ikävää, — sanoi Eliisa sävähtäen punaiseksi.
— Minä olen kuvitellut — —
— Mitä?
— Mielialat näkyvät tarttuvan. Älä peittele, tunnenhan minä sinut, vanha vierustoveri!
— Voithan sitten sanoa, koska tunnet, itse en tiedä, mikä minua vaivaa!
— Kas näin, sano nyt, ennenkuin joku tulee! — pyysi Murtola pidellen Eliisaa käsistä.
— Minua ahdistaa, tahtoisin paeta täältä, mutta en voi, tuntuu kuin kaikki ovet olisivat lukossa.