— Anna kätesi — — älä katso minuun, etkö tunne, kuinka minun on tukala?
Murtola veti nyt Eliisan rohkeasti povelleen, ja Eliisa salli sen, arkailematta painuen kuin turvaa etsivä ystävänsä syliin.
— Sydämesi lyö niin rajusti! — kuiskasi Murtola.
— Tässä lepään, tekisi mieli itkeä, ellei se olisi niin hupsua, — sanoi Eliisa hymyillen.
— Itke, itke vain, ei se ole hupsua!
— Sinä olet niin hyvä, en osaa sinua vierastaa. Eikö ole suurenmoista, että mies ja nainen voivat olla näin läheisiä, vaikkei ollakaan kihloissa?
— Niinhän sinä puhut, mutta tiedätkö ehkä mitä sydämessäsi on?
— Tiedän, ei kenelläkään ole sellaista suhdetta kuin meillä kahdella nyt on!
— Niin, ehkei!
— Minä en välitä mistään, kun sinä olet — —