— Olkoon vain rättänä, mutta sielläpä ei komennakaan kukaan muu kuin minä!
— Vastahan se on puolisen vuotta ollut käynnissä ja nyt jo pitäisi ruveta jakamaan!
— Ruoki sinä vain poikaa ja anna maailman otella. Tee vaarinkaljaa ja juota sitä muorinkaljana, pane humalaa sekaan, niin tullaan tuuleen!
Ukki pyöräytti muoria hartioista ja kiirehti ovelle.
— Senkin myllynsiipi! — ärähti muori. Jonkun ajan kuluttua kuului portailta raskaita askelia.
Uuras oli käynyt kaupungissa tapaamassa Hannulaa kutsuakseen häntä tehdasta katsomaan, varmasti uskoen, että pankinjohtaja suostuisi panemaan siihen lisää varoja liikepääomaksi ja mahdollisesti laajennukseenkin.
Hän heitti lakkinsa eteisen hyllylle ja astui sisään raskaissa saappaissaan. Kasvot olivat käyneet luiseviksi, entistä laihemmiksi, mutta katse oli terävämpi. Hän liikkui hitaammin ja rauhallisemmin, melkein tahdissa, kuin olisi jokin taakka hartioilla sitä vaatinut tasapainossa pysyäkseen. Pöydän ääreen istuessaan hän kumartui hiukan, otti leipää hartaana ja hitaasti ja alkoi lujilla leuoillaan ja hyvillä hampaillaan pureskella perusteellisesti, katseen yhä miettivänä tuijottaessa yhteen kohtaan.
— Sinä huokaat, mikä on huolena? — kysyi äiti.
— On asioita ja vastuksia.
— Päivä kerrallaan. Mikä tänään on hätänä?