— Nousee seinä eteeni, ja juuri nyt, kun olen päässyt alkuun ja tehdas on hiukan tuottanut!
— Olisiko se sitten niin vaarallista, vaikka työväki saisi osuuksia?
Voisithan jäädä johtajaksi.
— Eihän se ole niin yksinkertaista, — huokasi Uuras.
— Onhan tehdas sinun.
— Onhan se. Työni ja parhaat voimani olen siihen haudannut ja itseni melkein vaivaiseksi raatanut.
— Ihmeitä olet tehnyt, sen lapsikin ymmärtää. Ei vain niin, että itse työstä kiinni otat ja muita lujemmilla hartioillasi kannat ja terävämmällä älylläsi harkitset ja sillä herätät muittenkin työnhalun. Sinä olet oman työsi voimalla pilkkahinnasta nostanut työpajasi tänne maan kolkkaan. Siihen asti on kaikki hyvää, mutta siinä on sittenkin vika, — puhui äiti.
— Mikä vika, äiti? — kysyi Uuras pannen arvoa äitinsä sanoihin.
— Tehdas ei ole yksin sinun.
— Ei, minullahan ei ole rahaa, täytyy ottaa muita osakkaiksi.
— Niinkuin raha olisi ihmisen vapauden mitta. Pitäisihän sinun se jo uskoa kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut rahasta ja herruudesta. Ei, tässä on suurempi vika.