— Kuinkas nyt sitten palkat maksetaan?
— Odottakoot. Voihan luvata korotusta, jos alkavat töihin mennä.
— Eivät ne siihen tyydy, vaatimukset venyvät kuin pitkä piimä. Ne tahtovat niitä osuuksia. Anna heidän saada, täytyyhän sinun kuitenkin jakaa!
— Jakaa, kelle jakaa?
— Ne ryöstävät ja rikkovat, ellet suostu!
— Pääni halkeaa harmista! — huusi Uuras astuen lattialla päätään pidellen. — Tämä kaikki on niin järjetöntä!
Ukki pyörähti, ja hänenkin terävässä katseessaan oli neuvottomuutta.
— No, se järki, sinä yrität nykiä ja sysiä ihmisiä kuin näppipajan puuäijiä. Nykäys, sysäys, ja niiden pitäisi takoa niin riivatusti. Mutta sitäpä ne ei tee, ellet saa pajaasi rasvatuksi. Ihmiset, katsos, tahtovat tulla viekoitelluiksi, kuvittele niille jotakin riivatun rikasta ja rakasta, puhu punaisista mökeistä ja kirjavasta lehmästä, metsistä ja mannuista ja piru ties mistä, kunhan saat kuuntelemaan ja työtä tekemään. Älä vain koskaan jyrkästi kiellä äläkä puhu laista ja esivallasta, se on kuin punaista vaatetta vihaiselle haralle!
— En minä rupea sellaiseen himphamppuun. Kunhan vain tietäisin, mitä ihmeitä siellä kaupungissa on tapahtunut!
— Unohdin sanoa sinulle, että posti toi kirjeitä. Tässä ne ovat! — sanoi Ulla-muori laskien postin pöydälle.