Hetken kuluttua astui Leena huoneeseen.
He olivat kaupungissa tavanneet toisensa selvitellessään yhteisiä asioita eikä varsinaisesta avioerosta oltu puhuttu sen koommin, kun Uuras oli siirtynyt pois kaupungista.
Uuras hämmästyi nähdessään Leenan tuskan murtamana, vanhentuneena ja katkerana. Ja Leena puolestaan sai kyyneleet silmiinsä katsellessaan Uuraan liian aikaisin kumartunutta selkää ja harmaantunutta tukkaa.
— Rakas Uuras, — sanoi Leena ojentaen kätensä ja istuutui miehensä viereen penkille. — Eliisa jo kertoi sinulle — —
— Eliisa, niin, se on tukala asia, — sanoi Uuras, joka hetkeksi oli unohtanut kaiken muun kiintyessään katselemaan vaimoaan.
— Fors on matkalla tänne, mutta minä tahdoin päästä ennen häntä. Hän tekeytyy ystäväksi ja tarjoo apua. Saat nähdä!
— Mistä sinä sen tiedät?
— Hannulalta. Ole varuillasi!
— Ennen minä kuolen nälkään kuin rupean sen miehen kanssa asioihin, hyi hitto! Jos hän tulee tänne rettelöimään, heitän hänet ovesta pellolle!
— Tuolla hän tulee miesjoukon saattamana. Minä menen tuonne sivuhuoneeseen. Tahdon kuulla, mitä hän sinulle sanoo, ja sitten vasta vetää hänet kireälle.