— En suinkaan, — sanoi Uuras, — nyt on kysymys meistä molemmista, ja ellet tosiaan tahdo, että vedämme sinut oikeuteen parjauksesta ja väärästä syytöksestä, josta minun kunniani ja menestykseni riippuu — —
— Niin vaadimme, että luovutatte osuutenne Uuraalle taikka hänen määräämälleen henkilölle siitä hinnasta, jonka itse olette maksanut, — lisäsi Leena.
— Tämähän on mieletöntä!
— Ei ollenkaan, tuossa on paperia ja kynä. Olkaa hyvä, herra pormestari, mitä pikemmin sen teette, sitä parempi itsellenne!
Leenan silmät leimusivat, ja ääni vapisi, mutta hän hymyili puhuen niin hillitysti kuin olisi lausunut herttaisimpia kohteliaisuuksia.
Fors väänteli itseään, ravisti päätään, tekeytyi uhriksi.
— Te naiset, te naiset, tämä näyttää olevan Leena-rouvalle erikoisesti arka kysymys. No niin, olkoon menneeksi, mutta sillä ehdolla, että minä itse saan määrätä, kelle osuuteni siirrän. Minä luovutan koko saatavani työväelle viiden sadan markan suuruisina osuuksina, joista maksetaan sekä vuotuinen korko että liikkeen tuottama voitto-osinko, ja kullakin osuudella on yksi ääni yhtiön kokouksissa. Osuuksia voidaan siirtää ainoastaan liikkeeseen kuuluville tai liittyville, ja niistä saa omistaja ja sitten hänen leskensä kuolemaansa saakka koron ja voitto-osingon, samoin kuin myös alaikäiset lapset, vaikkeivät kuuluisi työväkeen. Muutoin joutuu osake tehtaan lunastettavaksi nimellisarvosta ja myydään uusille työläisille. Tämän sopimuksen kirjoitan tässä valmiiksi.
Forsin kirjoittaessa seisoivat Uuras ja Leena hämmästyneinä toisiinsa katsoen. Uuras kuuli sanat, mutta niiden kantavuus ei ensi tuokiossa hänelle selvinnyt.
— Toivottavasti nyt voimme sopia, — sanoi Fors hymyillen, kun oli saanut asiakirjan valmiiksi, ja tarjosi Leena-rouvalle kättä.
Leena empi, hänen vastenmielisyytensä ja vihansa tuota miestä kohtaan oli suuri, mutta hän ojensi kuitenkin kätensä tajuamatta ja uskomatta Forsin tarkoitusta.