Uuras sai tarkan osoitteen ja nimen ja lupasi heti käydä siellä katsomassa.
Tyttö silmäili vaanien nuorukaisen rotevaa vartaloa ja leveitä hartioita, jotka liian ahtaasta takista huolimatta tekivät miehekkään vaikutuksen. Tukka tuppasi pilkistämään kiiltonahkalippaisen lakin alta otsalle, ja niskastakin se oli liian pitkä verrattuna muihin kaupunkilaisiin. Hänen saappaansa narisivat, sillä kotoa lähtiessään hän oli ollut juhla-asussa, johon kuuluivat myös narisevat saappaat.
Luvattu asunto oli narinkan puolella, akkuna kyllä kadulle päin, mutta kellarikerroksessa, ja sinne päästiin pihan äärimmäisestä sopukasta erään pesijäeukon keittiön kautta. Hänellä tulisi olemaan kolme muuta toveria, nuoria miehiä. — Kyllä hän saa olla "nöidi", — sanoi akka. — "Viiniä" miehiä ne on nää meidän maalarit ja halpa maksu. Viis markkaa kuukaus.
Uuras vuokrasi asunnon, vaikka huoneessa hänen mielestään tuoksui epämääräisen ilkeältä. Työmaita ei ollut vaikea löytää, sillä nyt uusien talojen parhaana rakennuskautena niitä oli tiheässä, mutta työväkeä tuntui myös olevan kaikkialla kylliksi. Erään työnjohtajan kanssa tuli vihdoin vähän pitempi keskustelu. Kysyttiin todistuksia. Ei ollut. — Oliko ollut ennen työssä? Oli, pajassa. — Miksei mennyt sinne? Tahtoi oppia rakentamaan.
— Oo, peijakas! — huudahti työnjohtaja. — Herraksiko sinä aiot putkahtaa?
— Kunhan nyt ensin muurariksikin! — sanoi Uuras.
— No hiidessä, tartu kiinni sitten, niin nähdään, mitä luusi kestää, — sanoi työnjohtaja.
Uuras seurasi kehoitusta sopimatta palkasta. Hänet käskettiin kantamaan neljänteen kerrokseen tiiliä eräälle vanhalle muurarille. Ennestään oli siinä työssä naisia ja kasvavia poikia, joista Uuras oli rotevin.
Hän otti aluksi yhtä suuren määrän kuin näki toisillakin olevan, mutta jo ensimmäisellä nousulla hän sai piston kylkeensä ja pääsi vaivalloisesti perille.
— Ota ensin neljäsosa taakasta, — neuvoi muuan nainen.