— Ja sitten — — —
— Sitten kai sinä taas lähdet.
— Tahtoisitko sinä, että lähtisin?
— Sitähän sinä kuitenkin aina ajattelet, ja minä toivon sinulle niin paljon — —
Uuras taivutti itseään hiukan sivulle ja vilkaisi Anjan kasvoihin.
Heidän nauravat silmänsä tapasivat toisensa, ja unohtaen kaiken muun
Anja tarttui nuorukaisen käteen ja huudahti:
— Nyt sinä paranet, naamasi oikein loistaa ja kätesi on kuiva, ei yhtään hikeä!
Äänessä oli sellainen riemu, että Uuraskin unohti äskeisen suuttumuksensa ja sanoi:
— Se äidin taika, näinköhän se auttaa?
— Auttaa se, saat nähdä. Mutta nyt minä unohdin — kahvi kiehuu kamarin uunissa. Ei suinkaan siellä ole tippaakaan jäljellä koko pannussa.
Hän nouti kiireesti pannun pöydälle.