— Voi sinuas, voi!
— Mene — me — mene itse katsomaan, siellä se kelluu taivaan ja maan välillä!
— Niinkuin en minä sitä olisi nähnyt, mutta kun en ole konjakkeja juonut, niin pysyn jaloillani.
— Pysy, pysy, sinä pyhä vaimo. Eiköhän sentään sinun jumalisuuttasi lueta minullekin ansioksi, kun viimeinen tuomio tulee?
— Aijai, kuinka ihmisen pitääkin juljeta olla paatunut!
— Vaikka olen niin pehmeä ja joka paikka niin hellänä ja polttavana, ettei kiirastulessa syntisillä kuumempaa ole — —
— Ethän vaan itke?
— I-i-itken! — hytki ukko naurun ja itkun välillä pidellen housujansa ja kömpi penkille pitkäkseen.
Emännän sydän heltyi, ja hyvin hän hoiteli ukkoaan.
— Ei sinua enää mikään kuitenkaan paranna, vanha raato! — torui hän kylvettäessään. — On sinulle kova tai hyvä, se on aina yks'kaikki. Anna kun hieron ne kinttusi suoriksi!