— Ei, älkää sanoko niin, teidän pitää katsoa ja arvostella, kannattaako vai eikö kannata. Tulkaa katsomaan!
Samassa hän hypähti ylös käyden edellä, ja Uuras seurasi häntä huoneesta huoneeseen.
— Täällä salissa ovat hiiret tehneet tepposiaan, ja ajan hammas, oh, oikein tuskastuttaa nähdä joka päivä jotakin lahonnutta, sortuvaa ja murtuvaa. Uuneista putoilee tiiliä sisään, ei mene savu.
— Lattia on kuitenkin luja — — aivan uusi.
Leena rouva nauroi:
— Olen panettanut uuden, tahdoin puunvalkoisen, katsokaa, eikö se ole kaunis, kuin hopeaa! — ja hän nosti mattoa, ja höylätyt lattiapalkit hohtivat hiottuina lampun valossa.
Uuras tarkasteli akkunalautoja ja huomasi niiden paikoin lohjenneen liitteistään, ja ovet kallistelivat.
— Tässä on huono perustus, — sanoi hän.
— Kenties voisi myydä, sanokaa!
— Tontti on hyvin arvokas, kauniilla paikalla keskellä kaupunkia, sitäpaitsi kulmarakennus ja puisto edessä.