— Siinä tapauksessa neuvoisin rouvaa vielä hiukan odottamaan.
— Voi, te ette tiedä, mitä merkitsee aina vain odottaa ja odottaa. Isä on ollut sellainen jo vuosikausia, siitä asti kuin äitini kuoli, eikä tahdo muuttaa mitään, ei mitään.
— Ehkä voisi ottaa lainan, — ehdotti Uuras.
— Lainan, niin, lainan, sitä en koskaan ole ajatellut. Nähkääs, isäni on hyvin rikas, ei mikään miljoonamies, mutta sentään, ja jos minä ottaisin lainan…
— Sitä helpompi on teidän saada rahaa!
— Mitä siitä sanottaisiin?
— Mitä muuta kuin hyvää ja myönnettäisiin.
— Te olette merkillinen nuori mies, ja minä olen teille niin äärettömän kiitollinen. Talohaaveeni pääsee uuteen vauhtiin. Saan taaskin suunnitella uutta kotiani, ja siitä pitää tulla tyylin ja kodikkaisuuden ihme. Ettekö usko?
— Kun näen rouvan, uskon varmasti, — myönsi Uuras.
— Oi, herra Uuras, me alamme, ihan pian me alamme rakentaa!