— No niin, te kuulutte lumoojiin, ja se lienee kuolemansynti, — sanoi Leena tekeytyen uhkaavan vakavaksi. — Huhuu, te olette oikea don Juan!

Uuras ei tiennyt, mikä tai kuka oli don Juan, eikä siis vastannut mitään, kumarsi vain, vei iloisen puhetoverinsa pauhaavaan valssiin ja varovaisuutensa unohtaen puristi häntä lujasti rintaansa vasten, niinkuin ennen oli vallattomasti tyttöjä tanssittaessaan tehnyt.

Nuoren miehen rohkeus, jollaista ei kukaan talon vanhemmista tuttavista uskaltanut osoittaa, huumasi Leena-rouvaa.

— Kiitos, — sanoi hän tanssin päätyttyä ja vetäytyi salista pois.

Uuras jäi onnettomana tuijottamaan yksinänsä nurkkaan, kun oli katseillaan seurannut Leenaa toiseen huoneeseen. Leenalta ei jäänyt huomaamatta, että nuori mies tunsi itsensä onnettomaksi. Vaikkei hän voinut arvata, mikä Uurasta esti lähenemästä samoin kuin ennenkin, myönsi hän jotakin uutta ja kummallista kehittyneen heidän välilleen.

Niin monet — ehkä liiankin monet — olivat aikaisemmin tavoitelleet Leenaa leskeksi jääneenä, ja aina hän oli katunut, jos milloin sattui vakavammin jotakin myöntämään. Hänestä oli kehittynyt sydämetön kiemailija, jonka rangaistuksena oli kykenemättömyys syttyä ja pyhää tulta säilyttää. Sitten oli kulunut vuosia, joiden kuluessa eivät muut kuin pormestari Fors tavoitelleet hänen suosiotaan. Kukaan ei uskaltanut, peläten Leena-rouvan kujeiluja ja säälimätöntä ivaa.

Nuoret tytöt kerääntyivät Leenan ympärille huudahdellen kilpaa: —
Kotiljongia!

— Nyt me kostamme Leenalle, — sanoi se nuori neiti, joka edellisenä päivänä oli pitänyt Uurasta oppimattomana ja seuraansa sopimattomana, mutta tänä iltana jo tahtonut tanssia hänen kanssaan. — Eikö niin, tytöt? Leena on tanssinut herra Uuraan kanssa niin paljon, että nyt se riittää!

— Tästä tulee jännittävää! — intoilivat toiset.

Kotiljonkiruusukkeet olivat valmiina pieneen tyynyyn kiinnitettyinä, ja leikki aloitettiin. Uuras joutui kilpailun esineeksi saaden joukon ruusukkeita, mutta pian hän pyysi valssissa Leenan ja vei hänet leikin vielä jatkuessa toiseen huoneeseen.