— Uuras!
Käsi kädessä ja poski vasten poskea.
— Näin tuntuu hyvältä, pikku Anja.
Uuras suuteli tytön otsaa ja poskea, ei huulia.
— Lapsi kulta, sinä olet minulle hyvin rakas ja kallis.
Anja irtaantui, ja suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
— Anja, mikä sinun on? Älä, rakas tyttö, älä itke, minä en voi sitä nähdä, mitä tahansa, älä itke!
— En, — sanoi Anja niellen kyyneleensä ja pakottautuen hymyilemään, mutta samassa hän jo nyyhkytti. — Minä olen niin kauan sinua odottanut ja ikävöinyt enkä enää uskonut sinun tulevan, ja nyt olet täällä. Kaikki suru ja ikävä on ollut suotta!
— Niin, ei saa ikävöidä eikä surra!
— Täytyy, kun on sellainen pakko, ja se on niin — — niin suloista! — sanoi tyttö kyynelten lävitse hymyillen.