— Voi, minä rupatan niin paljon, mutta uskokaa minua, teidän asianne on nyt minun asiani.
— Kuinka se on ymmärrettävä? — kysyi Uuras.
— Sanokaamme, että tulette — esimerkiksi huomenna, illalla, sanokaamme kuuden jälkeen. Ja nyt me istumme ja juttelemme hauskemmista asioista. Olkaa hyvä, istukaa.
Uuras painui jälleen paikalleen.
— Oletteko ollenkaan ajatellut minun taloani? Arvasinhan, ette vähääkään.
— Miksi en olisi?
— Olette ollut matkalla, käynyt jossakin maalla.
— Kävin vanhempiani tervehtimässä.
— He elävät, voi, enkö ole typerä. He ovat luonnollisesti keski-ikäisiä. Tehän olette vielä aivan nuori.
— Äiti on kyllä vielä nuorekas, panin sen merkille, — sanoi Uuras tuttavallisemmin.