— Kun he tulevat tänne, lupaatteko tuoda heidät minunkin luokseni?
— Kiitos, mutta he ovat aivan yksinkertaista maalaisväkeä — tottumattomia liikkumaan tällaisissa paikoissa.
— Mutta, rakas ystävä, miksi te minua luulette? Olenko tosiaan niin hirveä, että teidän täytyy näin sanoa. Teidän vanhempanne ovat tietysti erinomaisia ihmisiä, ja minä pidän itseäni siksi järkevänä, että ymmärrän panna sellaiselle arvoa.
— Kiitos! — sanoi Uuras, jota hänen emäntänsä ystävälliset ja vakuuttavat sanat lämmittivät.
— Kunhan tekin olette istunut täällä koko ikänne ja oppinut ulkoa kaikki ihmiset, niin ymmärrätte, kuinka onnelliseksi tulee saadessaan tavata jonkun uuden oikean ihmisen, — puhui Leena-rouva.
Uuras oli yhä levoton muistellen Forsin sanoja "sireenistä" ja nousi pian lähteäkseen.
Samassa palvelija ilmoitti kahvin olevan pöydässä, ja Leena sai uuden syyn pidättää vierastaan. Uuras vilkastuikin jälleen vähitellen, unohti kaiken muun ja antautui viehättävän emäntänsä lumottavaksi.
— Lupaatteko minulle suosiollista apuanne talon suunnittelussa?
— Sitä ei tarvitse kysyä, minä olen aina käytettävänänne, — vastasi
Uuras.
— Mutta jos veisin teiltä monta iltaa ja aivan näinä päivinä?