— Minä olen vapaa, ei paina liiat työt, ei taida tulla urakoistakaan — —
— Sitä ette tiedä. Odottakaamme. Samalla kuin minun uuden taloni suunnitelma valmistuu, saatte nähdä ihmeitä. Siinä on vain yksi ehto.
— Saanko tietää, mikä?
— Että luotatte minuun rajattomasti. — Asioissako?
— Niin, ja ystävyydessä.
— Uskallanko — ymmärränkö oikein?
— Jos teille sanotaan minusta jotakin — mitä tahansa, älkää uskoko!
— Sen luulen voivani luvata!
— Kiitos, herra Uuras!
He olivat juoneet kahvinsa, ja Leena-rouva tarttui nuoren miehen käsivarteen sanoen: