— Nyt näytän teille omat piirustukseni. Tulkaa!
Hän painoi kevyesti Uuraan käsivartta ohjaten häntä pieneen nurkkahuoneeseen, jossa oli pöydillä kirjoja, aikakauslehtiä ja kuvateoksia. Sama elämän täyteläisyyden tunne kuin molemmilla edellisillä käynneillä sai Uuraan valtoihinsa, ja Leena-rouvan pehmeä vartalo hipaisi kuin aavistus häntä, ja vieno kukkien tuoksu tuntui huokuvan kaikkialta. Ilma näissä huoneissa oli Uuraalle unhotusta, lumousta ja elämisen suloisuutta.
Leena latoi syrjään muotilehtiä ja kuvateoksia vetäen esille huoneiden sisustuskuvia, ulkomaalaisia rakennussuunnitelmia ja palkittuja, kuuluisia piirustuksia, joista hän oli hankkinut nämä kuvateoksiin liitetyt pienoiskuvat. Uuraalle se oli aivan uutta ja erittäin mielenkiintoista. Hän unohtui emäntänsä kanssa tutkimaan runsasta kuvavarastoa, ammattimiehenä saaden kuvista irti Leenan mielestä aivan ihmeellisiä asioita. Kummankaan huomaamatta oli aika luiskahtanut päivälliseen, jota täällä syötiin neljän jälkeen.
— Jääkää päivälliselle, — pyysi Leena-rouva. — Kotonahan teillä on vain yksi huone ja ruokamummon hapan naama odottamassa.
Uuras ei enää estellyt. Hän viihtyi erinomaisesti tässä ilmapiirissä, eikä kotona ollut mitään velvollisuutta vaatimassa häntä poistumaan. He söivät kahden kesken samassa ruokailuhuoneessa, jossa monilukuiset vieraat olivat aterioineet. Uuras pani nyt merkille ruokasalin vapaana ollessa sen aistikkaan ja kallisarvoisen sisustuksen.
— Isäni osti tuon astiakaapin erään tuomarin huutokaupasta. Lintuveistokset ovat siinä kauniita. Pöydät ja tuolit tehtiin jälkeenpäin samaan tyyliin, — selitti Leena.
Uurasta miellytti enimmin huoneen tilavuus ja kaluston ehyt yhdenmukaisuus. Jokainen tarvekalu ja esine kuului juuri siihen paikkaan, johon se oli sijoitettu, kädenalaisiksi, herkkuleipien säilytyskomeroiksi, hopean, porsliinin ja kristallimaljojen hyllyiksi. Kaikkialla Uuraan silmä keksi vaistomaisesti sopusuhtaisuutta ja tarkoituksettoman loisteliaisuuden välttämistä.
Kaikki tämä tuntui Uuraasta uudelta, ja samalla se viehätti ammattimiehen silmää. Yhä enemmän hän vakaantui aikomuksessaan tavoitella itselleenkin kaikkea tätä.
— Te olette niin harvasanainen, herra Uuras, — sanoi Leena.
— Tämä huone puhuu minulle ja minä kuuntelen.