— Ei, ei, minä menen jälleen, tahdoin vain nähdä teidät ja kaikki.
Älkää puhuko minusta Uuraalle, rouva, ettehän!
Leena alkoi ymmärtää.
— Nyt, Anja, tahdon tietää surusi syyn!
— Sitä en minä voi sanoa teille, rouva, mutta jos Uuras kertoo teille, on kaikki oikein.
— Niinkuin tahdot — sanoi Leena miettien, — mutta sinun pitää ymmärtää, että nyt on kysymys kolmen kohtalosta. Jos sinulla on vaimon oikeus Uuraaseen — —
Anja punastui, niin että silmiin koski, ja hän nousi äkkiä läheten ovea.
— Vaimon oikeus? — sanoi hän hiljaa.
— Niin, ymmärräthän!
— Ei, ei, ei! — huusi Anja, ja kyyneleet tulvivat kasvoille ja nyyhkytys painoi hänet jälleen istumaan. — Ei koskaan. Uuras oli aina niin hyvä, niin hyvä!
Tyttö oli niin sanomattoman avuton ja suloinen tuskassaan, ja Leena pakotti hänet kohottamaan päätään, hyväili ja lohdutteli, kunnes Anja kykeni jälleen katsomaan häntä kirkkain ja kuivin silmin.