Näky oli järkyttänyt nuorukaista toisella tavalla kuin minua.
— Kaikki samassa kadotuksessa, veli veljen, kansalainen kansalaisen.
Kuka on vihollinen, mikä antaa syyn? kyselin.
— Ihminen ei ole kone, ja siksi hän särkee kaiteet ja kaavat.
Ihminen on voima.
Hänen sanansa olivat minulle aluksi arvoitusta, niin selviltä ja kirkkailta kuin ne kuuluivatkin.
— Mitä sinä tarkoitat?
— Tarkoitan noita tuolla lautakojussa.
— Tunsitko ehkä?
— En, mutta näin.
— Mitä sinä näit?
— Kaksi uhria.