— Siitä tulee yllätys, jos saan, sanoin salaperäisenä.
Seuraavana päivänä leivoin nisuleipäkakun, ja se vietiin syntymäpäivälahjaksi Säteelle.
Apu sai antaa sen komeassa suklaativakkasessa, ja ilo oli suuri.
VI
Oliko oikeastaan mitään muutosta elämässämme tapahtunut?
Me tulimme Siiri-tädin luo Sädettä onnittelemaan niinkuin tapamme oli. Nyt oli kakku tuliaisina, ennen oli ollut kirja tai kukka.
Kadulla kulki punaisten joukkue, ja autot toitottivat huristaen hurjaa kyytiä miesjoukko lastinaan. Muuta merkillisempää ei havaittu.
Siiri-tädin kahvipöytä oli kaunis kuten aina ennenkin. Leivokset kyllä tummempia kuin edellisenä vuonna, mutta maittavia. Mieliala oli hilpeä, ja aika lensi kuin siivillä jutellessamme — ruuasta.
Eikä kuitenkaan ollut kuin ennen.
Apu oli kyllä tänään unohtanut nykyisyyden ja todellisuuden. Hänen sydämessään oli valo, ja se säteili. Me voimme sen nähdä hänen kasvojensa loisteesta. Hän piteli Säteen somaa käsilaukkua, ikäänkuin se olisi ollut elävä ja tunteva olento, painoi sitä poskelleen jutellessaan toisten nuorten parissa. Tämän kodin ilma oli siirtänyt hänet siihen elämään, jolla oli määrätty ja varma tarkoitus — ihana todellisuus.