— Paitsi sitä on vielä yleisiä, selvittämättömiä totuuksia, joita kaihdamme taikauskoisen pelokkaina.
— Mitä ne muka ovat?
— Vaikeat ristiriidat. Sinä sanoit joku aika sitten, ettet voi vihata ketään etkä tahdo sen vuoksi myöskään tappaa toista ihmistä.
— Miksi äiti sitä nyt penkoo? kysyi hän punastuen tuskastuneena.
— Sinä lähdet vapaaehtoisesti, ja taistelu on lopullisena tarkoituksena.
— Voinko minä sille mitään, että ihmisyys vaatii minua tekemään, mitä järkeni tällä hetkellä pitää välttämättömänä.
— Järkesi — entä tunteesi?
Tiesin kyllä jännittäneeni liiaksi, sillä ymmärsin hyvin, mistä hänen miettiväisyytensä johtui.
Se oli siis alkanut hänessä taaskin nostaa päätään, tuo ristiriita ihmishengen ottamisesta.
— Annetaan sen nyt olla! sanoi hän melkein uhkamielellä ja katsoi minuun tuimasti.