— En luule voivani ylpeillä enkä ole niitä antanut ilomielellä — olenko antanut heitä kumpaakaan. He itse päättävät, itse toimivat ja menevät. Minulla on tuskin mistään tietoa, niinkuin näet. Minulta on otettu…!
En voinut jatkaa antamatta ilmi tuskaani.
— Suuri rikkautesi. Älä huoli, tulee aika, jolloin siitä iloitset.
Apu tulee takaisin, sitä emme epäile, lohdutti Siiri.
— Hän siis kävi täällä?
— Niin, meillä oli oikein juhla, kun hän taas oli täysissä voimissa ja karaistunut vaaroja varten. Apu on jo miehistynyt, varmistunut, ja hänen koko ryhtiinsä on tullut enemmän rautaa. Vaikkei hän koskaan ole ollut mikään helläkoura, puhui Siiri.
— Mitä Säde sanoo?
— Säde tahtoisi mennä mukaan, jos vain olisi joku mahdollisuus!
— Et suinkaan sinä suostuisi?
— Miksikä en? Menisin itsekin ja ehkä vielä tarvitaan, ja varmasti tarvitaankin, kunhan joudutaan.
— Oliko Apukin sitä mieltä, että Säde voisi mennä mukaan? kysyin ihmeissäni.