Kerroin hänelle junassa sattuneesta kohtauksesta ja kysyin, tunsiko hän sellaista miestä.
— Ei ole kunnia…, vastasi hän, — eikä niihin herroihin voi luottaa.
Intoni ja iloni oli kuin tyhjää unta, ja uusi levottomuus palasi entistä pahempana.
— Onko Apu siis vaarassa? kysyin. — Tiedätkö mitään?
— Koko kaupunki tietää ja puhuu, mutta hiljaa.
— Avustako?
— Kaikista vangeista meillä on tieto. Minä olen erikoisesti huolehtinut juuri Avun asiasta.
— Oi, kiitos!
— Älähän nyt hätäile. Ei pojallasi tällä kertaa ole pahaa vaaraa.
— Entä ruoka … saako hän sitä vankilassa?