— Hän keksi kyllä keinon saadakseen sen haltuunsa. Uhkarohkea poika!
— Mitäs luonteelleen voi, sellainen hän on aina. Kuinka hän…?
— Herra Ylänteen rouva toi vankikoppiin ruokaa joka päivä, ja Apu kysyi tarkastettiinko häntä. "Ei suinkaan, miksi niin?" kysyi rouva Ylänne. Sitten Apu kertoi pelostaan, ja rouva Ylänne lupasi ottaa paperin mukaansa pois vankilasta. "Mutta millä keinoin tuon paperin saamme tänne?" sanoi herra Ylänne.
— Apu oli sitten lyöttäytynyt juttusille vahdin kanssa ja pyytänyt saada tavarainsa joukosta erään kirjan. Hän oli mukamas lapsena oleskellut Amerikassa monta vuotta, ja siksi hän nytkin kuljetti mukanaan matkalukemisena englantilaisia romaaneja. Ja vahti oli niin yksinkertainen, että lähetti noutamaan Avun kaikki tavarat hänen koppiinsa.
— Jännittyneinä he tutkivat sitä kirjaa, jonka päällyslehden ja kannen väliin Apu oli pistänyt vaarallisen paperinsa, ja siellä se vielä oli tallella. Seuraavana päivänä rouva Ylänne vei sen povessaan kotiinsa.
— Se vaara on siis vältetty. Ajattele, jos se olisi joutunut punaisten käsiin!
— Apu olisi varmasti ammuttu, sanoi Maija. — Minä vain pelkään sittenkin sitä paperia, jos juttu tulee punaisten korviin, sillä joka puolellahan siitä seikkailusta puhutaan. Eihän rouva Ylänne ole voinut pysyä vaiti.
— Meidän pitää käydä häntä tapaamassa.
— Ensi työksemme, varmisti Maija. — Jos olisin uskaltanut hävittää sen paperin, olisin jo aikoja… Ylänteen kotia pidetään silmällä, ja tarkastus voi tapahtua koska tahansa.
Me menimme heti samana iltana tavoittamaan rouva Ylännettä ja saimme levottomuutemme aiheen käsiimme. Se oli hyvin näkyvällä paikalla, valokuvatelineen välissä pöydällä, ja pilkisti esiin houkuttelevalla tavalla. Me poltimme sen juhlallisesti uunissa ja palasimme rauhallisempina Maijan kotiin.