— Pastori kertoi sitten työmies Rantasen tuomiosta vahdin läsnäollessa. Silloin Apu oli aluksi hämmentynyt, mutta pian vetänyt esille toiset paperit matkatavaroista, jotka hän juuri oli saanut haltuunsa. Niissä oli hänen passinsa, työtodistus ja valokuva. "Tässä on totuus", sanoi Apu, "eikä miestä toki väärällä nimellä ammuta".
— Vahti oli silloin kohta lähettänyt ilmoittamaan asianomaisille. Mutta pastori ei luottanut siihenkään. Hän vartioitsi ulkopuolella koko yön, kävi vain pikimmältään minulle ilmoittamassa.
— Voit kuvitella mielentilani sinä yönä. Luulin kuulevani laukauksia. Ja Apu, ihan sellaisena kuin olin nähnyt hänet pistinniekkojen saattamana, oli edessäni, seisten ammuttavana.
— Voi voi, kuinka se selvisi?
— Pastori tuli aamulla varhain tänne ja kuiskasi minulle ovessa: "Pelastettu!" Samassa lysähdin polvilleni, ja pastoriparka sai hoidella minua, vaikka itse oli viluissaan ja nälissään, ääni ihan käheänä.
— No kuinka se oli selvinnyt se Avun asia?
— Hm, punaiset ovat suuria lapsia, julmia ja herttaisia, aina kuinka sattuu. Tuomio oli peruutettu ilman muuta, ja ne Rantasen paperitkin jäivät penkomatta. Ei edes kysytty, mistä ne oli saatu. Apu oli vain nauranut ja sanonut vahdille: "Taisin kiireessä kietaista ylleni väärän takin, ja sen taskusta te sitten ne otitte."
— Sitten Apu oli noilla papereilla sytyttänyt savukkeensa ja antanut vahdille koko laatikollisen.
— Onko sillä raukalla ollut rahaakaan?
— Minäkö häntä siellä nyt rahatta pitäisin, sellaisessa loukussa? sanoi Maija.