— Tuossa iässäkö? Älä nyt haudo sellaisia luuloja, varoitti Heikki.
— Jospa tietäisit, kuinka raskasta lapsen murhe on nähdä! — Vaikka onkin, niin ei siitä saa puhua! huudahti Heikki kärsimättömänä, ja nyt vasta ymmärsin, kuinka levoton hänkin oli Avun mielialasta.
Joukko nuorta väkeä kerääntyi kotiimme, ja pojilla oli täysi puuha heidän vastaanottamisessaan. Näytti siltä kuin Apu olisi mielellään ollut mukana ja tahallaan heittäytynyt reippaaksi.
Mutta kun kaikki oli valmiina ja leikki käynnissä, vetäytyi hän syrjäiseen soppeen, ikäänkuin olisi unohtanut ympäristönsä.
Leikittiin postia, ja pieni pielus lensi jostakin hänen päähänsä.
— Posti toi uneksijoita! sanoi heittäjä.
Apu heitti sen hidastellen takaisin lausuen harvakseen:
— Posti toi onnellisia tietämättömiä! Mutta hän sai postin yhä uudestaan. Se toi "sotavangin mietteitä, Lemminkäisen päiväkirjoja, Graalin ritareita, mustaa mieltä ja tervasydämiä"… Näin syttyi täysi sota Avun valloittamiseksi, eikä hän saanut olla hetkeäkään mietteissään. Hänet karkoitettiin keskilattialle ja ympäröitiin piirillä. Joku istuutui pianon ääreen, ja toinen komensi: — Soita!
— Mitä? kysyi komennettu.
— Riemuhymni!