— Scylla ja Charybdis. Kun toisen vältät, niin toiseen syöksyt. Se Viena on sellainen tarumainen, etäinen jokin. Ja se peloittaa minua avuttomuudessaan, — eristetyssä asemassaan. Onko siellä kulkuneuvoja?
— Niitähän meidän pitäisi sinne loihtia, tehdä teitä, sanoi hän.
— Kuka sitten aseita käyttää?
— Ne joutavat lepäämään. Ei siellä erämaissa armeijat liiku, selitti
Apu tyynesti ja varmasti.
— Minulla on kuitenkin se käsitys, että te menette aseellisina.
— Tietenkin. Kuka nyt kulkisi virstaakaan ilman kivääriä! huudahti hän.
Taju tuli kotiin, ja neuvottelu alkoi uudelleen.
— Sano sinäkin. Taju, että on vaarallista mennä sellaiselle hämärälle retkelle, pyysin levottomuuden vallassa yhä vieläkin.
— Vaarallista … hm, vaara on nyt kaikkialla. Luoti voi lentää meihin vaikka täällä mamman portaissa, sanoi Taju. — Jos minäkin joudun siihen uhkaan, että Santahamina on edessä, niin kuka tietää, vaikka lähtisin mukaan.
— Turha on teidän uskotella minulle, ettei siellä voisi sotaa syttyä, kun kerran aseissa sinne menette ja siellä päin liikkuu vihollisia, ainakin punaisia, sanoin.