— Ei ole tosiaan ennen tuohon tullut, sanoi hän.
— Eikä arkailekaan, sanoin.
— Ei, vaikka hätistäisi.
— Kuule, minä ajattelen aina Apua, kun tuo käki kukkuu. Siellä
Karjalassa kukkuu käki samoin hänelle kuin tuo meille.
— Se kuulostaa niin surulliselta, kun sinä sen sanot, sanoi sisareni.
— Sydämeni on niin raskas.
— Sinun on ikävä poikaa. Älä huoli, tulee syksy, kaikki muuttuu taas rauhalliseksi, ja Apu on jälleen kotona.
— Minulla on niin kumma tunne — pelkään, ettei hän tulekaan. En ole koskaan ennen näin pelännyt. Se jäytää, nakertaa sydänjuuriani.
— Kuulehan, päivä paistaa jälleen tuolla nurmikolla. Mennään sinne, yritti sisareni.
— En jaksa. Onhan yhdentekevää, kuinka minun laitani on. Hän…