— Eihän hyvä voi lyödä, sanoo Apu.
— Paha lyö ensin! väittää Taju.
— Äiti, saako hyvä lyödä? kysyy Apu.
— Ei; jos hyväkin löisi, niin silloin maailman ja ihmiskunnan täytyisi hukkua. Hyvä on sellainen, joka voittaa lyömättä. Hyvä uhraa, tekee kaikkensa, antaa työnsä, rakkautensa ja henkensäkin pahoille ihmisille.
— Niin, mutta kun ei voi! sanoo Taju.
— Äiti, eikös yhtään saa pahaa lyödä? kysyy Apu.
— Hyvä ei lyö yhtään.
— Mitä se hyvä uhraa? ihmettelee Apu, sillä sanani olivat kaikuneet vain aavistuksen tapaisina heidän sielunsa salaisimpiin sopukkoihin, ajan kuluessa siellä selvitäkseen.
— Hyvä uhraa paperisotilaansa, vastaan siihen.
— Uhraatkos sinä? tiedustaa Apu Tajulta.