— Se vain, kun en käsitä, kuinka mikin syntyy, ja kuitenkin on varmaa, että se on syntynyt.
— En minä ymmärrä.
— Katsos, kun minä oikein pulaan saadakseni selville jotakin, niin Taju tulee ja osoittaa sormellaan heikkoon paikkaan, ja sitten minä sen keksin. Kuinka Taju sen näkee? Se on ihme.
— Taju on viisaampi.
— Niin, Taju keräilee tietoja ja muuta moskaa aivokoppaansa aivan kuin itikoita sikaarilaatikkoon. Hän pistelee niitä neulalla kiinni korkkipohjaan, jokaisessa on numerolippu, ja niistä on luettelo mahdollisimman hyvässä tallessa.
— Taju ei usko ihmeisiin, päätteli Säde.
— Ei se kuulu hänen heikkouksiinsa. Taju ei edes usko yhden kerran näkemiseen, vaan seuraa kuin vainolainen samoja jälkiä ja panee merkille joka vivahduksen. Tiedätkö, että hän istuu kaiket vapaahetkensä, sunnuntait ja iltapäivät, ja tutkii sammalia ja jäkäliä?
— Hyi, sammaleet on niin märkiä. Jäkäliä minä en tunnekaan.
— Tule meille katsomaan, ehdotti Apu.
— Taju kuuluu olevan etevä, sanoi Säde.