— Etevä, mitä se nyt on olla etevä! uhitteli Apu. — Taju ei ainakaan välitä siitä. Lukee tuskin koskaan eikä huoli kilpailla ja osata hyvin. Kun tekee sen, mitä vaaditaan, ja säästää voimansa muuhun…
— Ja nauraa koko lystille.
— Taju kyllä iskee ivalla, kun ne ovat olevinaan, ne toiset pojat, sanoi Apu.
— Sepä oli kuvaus, virkkoi Siiri minulle nauraen.
— Sellainen Taju on. Ja vielä päälliseksi hiukan saamaton. Se kai johtuu siitä, että hän niin yksinomaan ahertelee tutkimustyössään. Mutta häntä palvelee ja hoitelee mielellään. Apu ja isä ja minä seuraamme ihmetellen hänen tutkimuksiaan, vaikkemme ymmärrä paljoa.
— Asiasta toiseen, sanoi Siiri. — Panetko sinä pojat tanssikouluun?
Säde kääntyi äkkiä kuultuaan nämä sanat ja huudahti:
— Täti, rakas, kulta täti, antakaa poikien tulla mukaan!
Apu seisoi suu auki ja tuijotti meihin.
— Mitä sinä sanot, Apu?