— Parasta on ottaa koko juttu matematiikan kannalta, naureskelee
Taju.
— Sinä kai mieluimmin laskisit yksi, kaksi, kolme niinkuin tanssikoulussa, sanoo Apu, — etkä huolisi soitostakaan.
— Selvempäähän se olisi, mutta ne tytöt…
* * * * *
Salin koristeet on Apu itse valinnut ja ripustanut kattoon — koreita värejä. Minä olen saanut ostaa kukat samojen värien mukaan. Kalustoa on siirretty, että hyvin sopisi "lennättää", se kun on Avusta hauskinta.
Soitosta pitää huolta Siiri-täti, ja Ruusun isä, konsuli Hammar, on luvannut laulaa, mutta se tulee yllätyksenä.
Me pukeudumme juhla-asuun, ja sitten pidetään viimeinen tarkastus. Ilmassa tuntuu kukkien ja sitruunan tuoksua, sähkövalo saa kristallimaljat kimaltelemaan, ja sinipunerva kaitaliina näyttää hyvin vaikuttavalta hohtavan valkoisella pöytäliinalla.
Sydämeni sykkii tavallista nopeammin ilosta, sillä pojat ovat päässeet juhlamielelle ja liikkuvat arvokkaan vakavina isäntätouhussaan.
Aika on kallista, ja nuoriso kerääntyy täsmällisesti.
Hillitty ilon hulmahdus on tullut kotiimme. Kirkkaita silmiä, hohtavia kasvoja, liikkuvaa, läikähtelevää parvea. Vaaleita pukuja, suuria nauharusetteja hulmuavassa tukassa.