Pojat ja tytöt pysyvät aluksi eri ryhmissä, molemmat erikoisena kokonaisuutena, ja kaikki ovat hiukan kankeita ja juhlallisia.
Äkkiä kierii Avun maapallo keskelle salin lattiaa — ties mistä ja kuka sen on keksinyt. Se vaikuttaa kuin Eris-jumalattaren omena. Juhlallisuus vaihtuu sekaiseksi vilkkaudeksi, ja poikien ryhmästä häviää jäykkyys koko illaksi.
Ilo on alulla ja nousee pian kattoon saakka. Kullekin annetaan pieni kielonippu, Taju pyytää juhlallisesti Siiri-tätiä soittamaan, ja niin alkaa tanssi.
Siinä on aaltomaista liikettä kuin veden pinnalla tuulen sitä velloessa, vaaleiden pukujen ja silmien loistetta, kasvojen hehkua — liikettä liikkeen vuoksi, iloa omasta itsestään, hetken riemua. Niin — elämä on unelmaa!
Tämä ilo on utuista, ilman intohimoa. Sydän lepää vielä rauhassa. Heidän ylenmääräinen elinvoimansa kääntää kaikki riemuksi, leikiksi. He elävät eheästi ja täydellisesti hetkessä. Pikku Ruusu-neitosen suloisuus, Säteen ja Avun välitön eloisuus tarttuu toisiin, hymy, nauru, kujeilu on täydessä vallassa.
Paperikukkien köynnös putoaa alas katosta. Tuokiossa ottavat tytöt sen haltuunsa, kohottavat käsivarsillaan sen korkealle ja tanssivat ryhmässä, ojentaen toisen käden pojille.
Kaunis kokonaisuus, ja kuitenkin on joka tytöllä ja pojalla erikoisuutensa, oma tapansa olla miellyttävä, iloinen ja vallatonkin.
Avun kasvot loistavat tyyninä: ei ainoatakaan värettä, ei piirteen rikkoutumista hymyssä tai naurussa. Hän juttelee melkein rauhallisesti, ilman remuavaa riemua, ja "lennättää" tyttöään juohevassa tahdissa. Siinä on iloa, tarmoa, ikäänkuin elämän kuninkuus ja onni olisi ollut saavutettavissa.
Ja voiko mitata, mitä noissa nuorissa sieluissa liikkuu, mikä tunteiden ja mielikuvien ulappa heille häämöittää ja välkkyy, mikä vapisuttava odotus jännittää heidän ruumistaan ja viriää sielussa soiton, sulavien liikkeiden ja juhlallisen ympäristön herättämänä? Varmaa vain on, että ainoastaan osa heidän sisäisestä runsaudestaan kuvastuu heidän ulkomuodossaan.
Hiukan myöhästyneenä ja hengästyneenä saapuu Toppo, Avun toveri. Hän on nähtävästi lainannut pitkän, mustan takin, jonka liepeet ulottuvat polventaipeisiin asti. Hän tervehtii vakavana ja kumartaa tanssikoulun sääntöjen mukaan, tietämättä mitään heräävästä naurunhalusta. Tanssi on onneksi käynnissä, ja myöhästynyt "kavaljeeri" pääsee alkuun ja pysyy lattialla kuin korvatakseen vahingon.