Mutta sitten alkaa kuulua iloista kikatusta. Apu huomaa hänet vihdoin.
Nyt tarkkaan hänen kasvojensa ilmettä. Hän hymyilee, panee merkille muiden salatun naurun, punastuu ja astuu toveriaan kohti, joka samassa lopettaa tanssinsa. Iloisesti jutellen vie Apu hänet omaan kamariinsa.
Hetken kuluttua he palaavat, ja takit on vaihdettu. Apu osaa tanssia kolmen askeleen valssia ja pyytää minua. Nyt ei naureta, mutta riemu ratkeaa käsien taputukseen.
— Toppo on pelastettu, kuiskaa Apu.
Tanssiin tulee uusi käänne. Tahdotaan pukutanssia, ja minun pitää hakea esille kaikki kirjavat rievut, vanhat suuret ja pienet takit, hatut ja lakit. Sitten leikitään, kujeillaan, temppuillaan. Älyllinen puoli työntyy vähä vähältä etualalle määräämään leikit.
Parvekkeen ovet heitetään auki, ja leuto sää antaa runsaasti raitista ilmaa. Kaupungin salaperäisenä häämöittävä laaja kokonaisuus avautuu eteemme. Pimeästä pilkistelevät valopisteet kuin tuhatpäisen hirviön silmät. Autojen, kärryjen ja raitiovaunujen tuttu jyrinä yhtyy kumeaksi pauhuksi.
— Ilta on kulunut, huomauttaa Siiri-täti.
— Vielä yksi valssi! huudetaan.
— Ja vielä!
— Ja vielä!