Kevät oli käsissä, ja pojat olivat päässeet elämänsä tärkeään vaiheeseen: heidän piti pian saaman valkoiset lakkinsa. Kirjoituskokeiden jännitykseltä he taittoivat kärjen varmalla rauhallisuudellaan. Kun kyselin heiltä huolestuneena, kuinka oli minäkin päivänä käynyt, helähtivät he nauramaan, ja juhlallisuuteni muuttui hullunkuriseksi.
— Laskitteko kaikki? utelin.
— No, kesken jäi, kiusoitteli Taju.
— Kuinka niin, oliko liian vaikeata?
— Ainakin viisi tulee saamaan reput, vakuutti Apu.
— Te olette ihan liitossa minua vastaan.
— Mutta mammahan tahtoo olla jännityksessä, vastasi Taju nauraen.
"Mamma" on sellainen hyväilysana, joka tietää sitä, että "ollaan nyt olevinamme".
— Tahtoisin niin mielelläni seurata asioita…
— Mikäs estää? Voihan mammakin tulla kokeisiin. Reput siitä kyllä koituisi, ja me saisimme olla hiukan noloja sellaisesta mammasta, joka ei tule sukuun … ivaili Taju.