— Kerrankin oli kaupunkiin tullessamme tuuli ihan vietävä, niin ettei siinä meidän voimillamme — kasöörineidin ja minun — paljoakaan rimpuillut. Hengenkaupalla pääsimme sentään lähemmäksi rantaa ja saimme lopulta moottorinkin toimimaan. Vihannekset tekivät hyvin kauppansa, ja hinnat määräsin — minä!
— Onko se hinta niin tärkeä puoli asiassa? kysyin ihmetellen.
— Se on minun ehtoni jäänkö sinne vai enkö. Se gulashi on itara kiskuri ja ottaisi seitsemän hintaa.
— Mutta jos minäkin nyt panisin ehtoja sinun sinne jäämisellesi, sanoin vakavana.
— Kuinka niin? tokaisi hän.
— Se moottori — sinun pitää jättää sikseen.
— Ei kävele. Viisituntinen reistailu vallattomassa tuulessa on hyvänä apuna, kun illalla pääsen puiselle lavitsalle pitkäkseni — sitten nukun aamuun asti.
— Sehän on koiran komentoa.
— Ei, se on puutarhurin elämää.
— Nykyaikainen työväki ei semmoiseen suostu. Älä sitä minulle uskota.