— Tulin sinua tervehtimään.
— Äiti, ei sinun sovi tulla taloon.
— Miksi ei?
— Pitäisi jäädä yöksi, ja minulla on vain pieni komeroni.
— Onhan kai talossa jokin huone, kun näkyy tännekin päärakennus.
— Ei käy.
— Eikö isäntäsi ole täällä?
— On, tuolla hän seisoo, sanoi hän nyökäten päällään erästä herrasmiestä kohti, joka salavihkaa vilkuili meihin.
Minä astuin hymyilevänä miestä puhuttelemaan. Kylmä, arvosteleva katse, hiukan hämmästynytkin, lensi vastaani.
— Minä olen tullut katselemaan näitä ihmemaita, joita poikani on ottanut tänä kesänä viljelläkseen. Olisi niin hauskaa nähdä hänen puuhiaan ja jäädä yöksi.