— Hyvä rouva, kyllä se taitaa olla mahdotonta.
Vihainen silmäys, lakinnosto, kumarrus — ja mies meni tiehensä.
— Joko äiti nyt uskoo?
— Kyllä, totisesti, mutta on kai täällä muitakin ihmisasunnoita.
Minä tahdon nähdä…
— Ei kävele! Laiva palaa tänne parin tunnin kuluttua, ja äiti voi lähteä siinä kotiin, mutta minun pitää kastella mansikkamaata ja ottaa huomisaamuksi kaupunkiin vietävät vihannekset. Minä en nyt jouda pitämään seuraa.
— Minä tulen mukaasi työhön, ja sitten aamulla pääsen moottoriveneessäsi kotiin.
Tahdoin tosiaan nähdä, kuinka sellainen matka suoritettiin.
— Ei siitä tule mitään…
— Miksi ei?
— Sinä et jaksa. Sitäpaitsi meillä on suuri lasti ja kassanhoitaja mukana. Ei mahdu, vaikka itkisi. Usko pois, äiti, sinä et nauttisi siitä matkasta. Vene on rähjäinen, kone huono, ja vihanneskopat aina valmiit vierimään niskaan. Aamulla lähdetään jo kolmen ajoissa, perillä ollaan siinä puoli kahdeksan tienoissa. Tavarat saadaan kaupaksi jo kymmeneen mennessä, ja silloin tulen kotiin, jos sinulla on suurus valmiina.