— Voi, minähän olin ihan unohtaa eväät. Toin sinulle paljon hyvää.
Hänen kasvonsa kirkastuivat, ja luiseva koura tarttui kopan sankaan. Lujat hampaat painuivat herkulliseen vehnäleipään, ja ruskettuneet kasvot loistivat.
Me astuimme yhdessä hänen kopillensa ja tapasimme siellä apulaistytöt. Eväät jaettiin kristillisesti, ja riemu oli yhteinen.
Isäntä käveli toisella puolella puutarhaa ja vilkuili meidän ryhmäämme.
— Kahlekoira ei hauku tänään, mutta jos lähenemme, puree se varmasti, sanoi toinen tytöistä.
— Missä täällä on koira? En minä ainakaan näe, huomautin katsellen ympärilleni.
Tytöt nauroivat.
— Ettehän te vain tarkoittane talon herraa? kysyin.
— Nämä tyttölapset ovat antaneet miehelle sellaisen arvonimen, vaikkei hän sitä ansaitse.
— Oletteko te maalaisia? kysyin tytöiltä, kääntääkseni puheen toisaalle.